perjantai 30. kesäkuuta 2017

Vantaan muinaisuus mukaan kaupunkikuvaan

Ylästöntien länsipäässä olevalle Mårtensbyn Lillaksen keskiaikaiselle kylätontille pystytettiin viime viikolla kaksi infokylttiä. Kylttien avulla paikan menneisyys avautuu aivan uudella tavalla. Kaikille ei ehkä muuten tulisi mieleen, että vaatimattoman näköisellä metsittyneellä kumpareella keskellä peltoa olisi 1500-luvulla asunut paikkakunnan rikkain ja vaikutusvaltaisin kauppias. Kyltit kertovat lisää tästä Jöran Bonde nimisestä kauppiaasta sekä paikalla tehdyistä arkeologisista kaivauksista ja niiden tuloksista ja löydöistä.

Työmiehet kokoavat kylttiä Lillaksen keskiaikaiselle tonttimaalle. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Vielä tämän syksyn aikana myös Vantaan Jokiniemeen pystytetään paikan muinaisuudesta kertova infokyltti. Jokiniemi sijaitsee puolestaan Tikkurilan itäpuolella, Tikkurilantien Keravanjoen ylittävän sillan kohdalla. Jokiniemessä on sijainnut yksi Suomen laajimpia kivikautisia asuinpaikkoja. Sielläkin on järjestetty useana vuonna arkeologisia kaivauksia ja tehty upeita löytöjä.

Toinen Lillaksen infokylteistä odottaa jalkoihin valetun betonin kuivumista. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Vaikka monet pitävät Vantaata nuorena historiattomana kaupunkina, niin täällä on paljon kerroksellisuutta. Sitä pyritään nyt aktiivisesti tuomaan kaupunkilaisten silmien eteen. Kyltit ovat yksi osa tätä tavoitetta, mutta eivät ainoita. Niiden lisäksi verkosta löytyy esimerkiksi mielenkiintoisia historiasta kertovia kävely- tai pyöräilyreittejä. Sekä Lillas että Jokiniemi löytyvät kohteina Vantaan historialliset jokikävelyt mobiilioppaasta. Oppaan reittejä voi seurata älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella, eikä siihen tarvitse ladata erillistä sovellusta. Mobiiliopas löytyy osoitteesta http://tarinasoitin.fi/jokikavelyt.

Kun puhutaan Vantaalla historiattomuudesta tai juurettomuudesta, ongelmana ei siis ole se, että täällä ei olisi tapahtunut mitään ennen 1960- ja 1970-lukua, kun kaupunkia ruvettiin toden teolla rakentamaan. Ongelma on siinä, että Vantaalle on viime vuosikymmenten aikana muuttanut paljon uutta väkeä, joka ei vielä tunne kunnolla uuden kotikaupunkinsa menneisyyttä. Tuomalla sitä paremmin kaupunkilaisten ulottuville, toivotaan sen auttavan näkemään Vantaata uusin silmin ja sitä kautta olemaan ylpeä kotipaikkakunnastaan ja sen mielenkiintoisesta historiasta.

Andreas Koivisto

torstai 8. kesäkuuta 2017

Rakkaudesta Håkansböleen: Kartanon uunit


Rakkaudesta Håkansböleen -blogisarjassa julkaisemme yksityiskohtia kartanon kokoelmista ja historiasta. Tekstin on toimittanut vieraileva blogisti Kartanon kummit ry:n Kati Tyystjärvi.


Arvid ja Lilli Sanmark rakennuttivat Håkansböleen uuden päärakennuksen heti muutettuaan kartanolle 1905. Nuori pariskunta pyysi arkkitehti Armas Lindgreniä, suomalaisen arkkitehtuurin kärkinimiä muokkaamaan silloisesta päärakennuksesta itselleen paremmin sopivan. Vanha päärakennus oli peräisin Munsterhjelmien ajalta 1800-luvun puolesta välistä. Vaikka tilaa olisi Sanmarkien nelilapsiselle perheelle ollutkin riittävästi, tyyli ei vastannut 1900-luvun alun mieltymyksiä. Lindgren suunnitteli kokonaan uuden rakennuksen, ja vanha purettiin.

Suomalainen jugend, muualla art-de-noveau, suuntautui sekä kansainvälisyyteen että kansallisromantiikkaan. Tärkeätä jugendille oli kokonaisuuden hallinta. Jugendarkkitehti suunnitteli paitsi seinät ja katot myös sisustuksen eli kalusteet, valaisimet ja tekstiilit.

Håkansbölen kartano siirtyi Vantaan kaupungille vuonna 2005. Kaupan mukana tuli useita Lindgrenin alkuperäisiä huonekaluryhmiä ja valaisimia. Huonekalut odottavat konservoituina päärakennuksen kunnostuksen valmistumista.

Päärakennuksessa on silti nähtävää jo nyt, ennen kuin remontti on alkanutkaan. Arkkitehti Lindgren suunnitteli myös uunit, joilla talo lämmitettiin. Puulämmitys olikin tuohon aikaan järkevä vaihtoehto maalaiskartanossa, jossa puuta kasvoi taatusti omassa metsässä ja työväkeä oli saatavilla puita pilkkomaan ja uuneja lämmittämään. Eikä vielä tiedetty mitään siitä, millainen pienhiukkasten lähde puunpoltto on!

Lindgren ei olisi ollut jugendarkkitehti, ellei hän olisi antanut mielikuvituksensa lentää kaakeliuunien suunnittelussa. Jokainen uuni on erilainen muodoltaan ja koristelultaan. Kaikissa uuneissa on osittain kaakelipintaa, osittain rappausta.

Alkuperäisiä uuneja on jäljellä 12 kappaletta. Keittiön uunit on purettu, samoin kuin keittiön yläpuolella olevat toisen kerroksen palvelijoiden huoneiden uunit. Myös alakerran pehtoorin huoneessa ei ole enää uunia eikä toisessa kerroksessa Per Kastenin huoneessa.

Uunien purkaminen liittynee uuden keskuslämmityksen asentamiseen toisen maailmansodan jälkeen, jolloin uunit tulivat tarpeettomiksi. Kerrotaan myös, että uunien hormit olisivat vahingoittuneet Helsingin pommituksissa eikä niitä olisi uskallettu enää käyttää.

Kaikki uunit ovat upeita, mutta valitettavasti alkuperäiset koristemaalaukset on aikoinaan peitetty maalaamalla päälle. Arvid ja Lilli Sanmarkin nuorin poika Per Kasten tuli kartanon isännäksi jo 1920-luvulla. Hän löysi nuorikkonsa Astridin Ruotsista. Olisivatkohan uudet sisustusihanteet tulleet hänen mukanaan Selkämeren yli? Joka tapauksessa jugendin tumma värimaailma vaihtui jossain vaiheessa vaaleisiin sävyihin ja koristeellinen, viitteellisesti luonnon muotoja toistuvat koristekuviot jäivät uuden maalikerroksen alle.



Vain kaksi uunia on säilynyt alkuperäisessä maalissa. Biljardihuoneessa on pyöreä kellertävä uuni, jonka kaakeleissa on jugendtyylisiä kukkia ja toisessa laidassa pylväsmäinen kasviaiheinen kuvio. Toinen, aika paljon vaatimattomampi, yksinkertaisilla neliöillä kirjailtu vaaleankeltainen uuni on lasten kouluhuoneessa. Tässä uunissa on omalaatuinen rakenne, eräänlainen lämpökaappi. Voin kuvitella, miten lapset istuvat lukemassa läksyjään syystuulen tuivertaessa kartanon nurkissa. Ja voi sitä riemua, kun Fina-neiti antaa luvan ottaa lämpökaapista kuumaa mannavelliä!



Kookkaimmat uunit ovat ruokasalissa, eteishallissa ja yläkerran hallissa. Ruokasalin uunissa on laajin kaakelipinta, jonka sininen väri on aikoinaan sointunut huoneen muun sisustuksen ja rappauspinnan maalauksen kanssa.



Yläkerran uunissa taas ovat erikoisuutena koristemaalaukset, jotka eivät ole Lindgrenin käsialaa vaan ne on myöhemmin maalattu jugendia jäljitellen. Työn tulos ei ihan vastaa arkkitehtimestarin omaa kädenjälkeä! Lindgrenin taitavuutta on jonkin verran näkyvissä yläkerran vierashuoneen uunissa. Ja mikä värimaailma! Punaisiin kaakeleihin on alun perin liittynyt vihreä väri. Lisäksi konservaattorit ovat jo raaputtaneet esiin osan uskomattoman upeasta ruusukoristeesta.

Håkansbölen kartanon päärakennukselle on tehty sisätilojen restaurointitutkielma (Arkkitehtitoimisto Schulman Oy) vajaa kymmenen vuotta sitten. Restaurointi ei ole edennyt varojen puutteen vuoksi. Lähes kaikki Håkansbölen uunit on suunnitelmissa esitetty palautettavaksi alkuperäiseen asuunsa, ehkä joku säästetään osana kartanon kerroksellista sisustusta.

Olisi hienoa, kun arkkitehti Armas Lindgrenin alkuperäisten kaakeliuunien restauroinnissa päästäisiin pikaisesti vauhtiin. Uuni kerrallaan ne palautuvat alkuperäiseen loistoonsa, joka kertoo uudesta ajasta, kansallisromantiikasta ja luonnon ihmeellisyydestä. Hyvää kannattaa odottaa!



Kuvat: Pekka J. Heiskanen, VKM