maanantai 20. kesäkuuta 2016

Oopperalaulajan Vantaanjoki

Baritoni Esa Ruuttunen kirjoitti meille keväällä rakkaudestaan Vantaanjokeen. Teksti oli niin hieno, että pyysimme luvan julkaista sen täällä Muistaakseni-blogissa. Kuvat (viimeistä lukuun ottamatta) ovat Joki - kivikaudesta kaljakelluntaan -näyttelystämme.


kuva: Vantaan kaupunginmuseo

Syntymäkotini on Nivalassa Kalajoen rannalla. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni kuuluu virtaavan veden ihmettely kevään hurjana, joskus rantasaunamme ympäröivänä tulvana, kuivan keskikesän vesinorona kivien välissä ja syksyn hyytävän kylmänä ja talveksi jäätyvänä virtana.  Vuodenaikojen mukana vaihtuva joen virta jätti lähtemättömän rakkauden virtaavaan veteen.

kuva: Pekka J. Heiskanen, VKM

Kun elämäntyöni oopperalaulajana vei minua eri puolille Eurooppaa ja sen ulkopuolellekin, etsin aina lenkkeilymaastoikseni joen rantoja, missä se vain oli mahdollista. Niinpä sen sijaan, että luettelisin oopperataloja, joissa olen laulanut, olen aina mielelläni luetellut jokia, joiden rannoilla olen lenkkeillyt. Sellaisia ovat mm. Mississippi Minneapolisissa, Thames Lontoossa, Tonava Wienissä, Spree Berliinissä, Aare Bernissä, Isar Münchenissä, Neckar Stuttgartissa… Joen puutteessa joskus olen joutunut tyytymään järviin tai meriin kuten Atlantti Reykjavikissa, Bodensee Bregenzissä tai Rio de La Plataan Buenos Airesissa.

kuva: Pekka J. Heiskanen; VKM

Kun työelämässäni tapahtui suuri muutos 1980-luvun puolivälissä ja siirryin Temppeliaukion kirkon papin virasta oopperalaulajaksi, muutimme perheeni kanssa Martinlaaksoon. Oli etsittävä uudet lenkkimaaston Töölön ja Hietaniemen maisemien jäätyä menneisyyteen.

kuva: Pekka J. Heiskanen, VKM

Ensimmäinen luonnollinen suunta oli Petikon maisemiin. En tosin muutamaan vuoteen löytänyt varsinaista hoidettua lenkkirataa, vaan juoksentelin Vantaanjänteen ja muutaman hevostilan maastoissa. Sittemmin Petikon polkukin löytyi, ja lukemattomat kerrat olen sen kiertänyt juosten, suksilla ja joskus pyörälläkin.

kuva: Pekka J. Heiskanen, VKM

Mutta vasta vuosi pari sitten olen löytänyt lenkkimaastokseni Vantaanjoen rannat. Vanha rakkauteni joen virtaavaan veteen on syttynyt jälleen! Pari päivää sitten Vantaanjoen rantapolkua pitkin juostessani tuomien puhkeavien kukkien huumaava tuoksu sai kyyneleet silmiin.  Vuolaana virtaava vesi, tuomien tuoksu ja kirkkaansiniseltä taivaalta loistava aurinko kertovat, että kevät on tullut, kesä koittaa. Vantaanjoki! Jospa nyt ruskea vetesi voisi joskus välkehtiä kirkkaana, sinisenä.


- Esa Ruuttunen -




Museokauppa liiketalouden opiskelijan silmin

Museokauppaamme esittelee Riikka, joka oli meillä asiakkuuksien hoidon työssäoppimisjaksolla 21.3.–2.6.2016. Riikka opiskelee Omnian ammattiopistossa liiketaloutta. 


Lähes jokaisesta museosta löytyy museokauppa, jonka tuotteet kuvaavat jollakin tapaa museon näyttelyä ja museorakennusta sekä aluetta, jossa museo sijaitsee. Museokaupassa on usein tuotteita laidasta laitaan, joten sieltä löytyy jokaiselle jotakin. On kirjoja, tekstiilejä, pelejä, koruja ja kaikkea muuta kivaa.

Vantaan kaupunginmuseon tuotteet ovat jollakin tapaa yhteydessä Vantaaseen. Vantaan historia näkyy erilaisissa kirjoissa sekä postikorteissa. Se on erittäin hyvä asia, sillä museokin kertoo Vantaan historiasta. Nykyajan Vantaa esiintyy Kokoa Vantaa -palapelissä, jossa näkyy, millaisia rakennuksia Vantaalla on.

Joki – kivikaudesta kaljakelluntaan -näyttelyn inspiroimana kaupassa on kala-aiheisia termosmukeja sekä tavallisia mukeja, kalamagneetteja sekä tietenkin kalapehmoja. Aiemmasta Rock n' Vantaa -näyttelystä jääneitä paitoja ja kangaskassejakin on vielä myynnissä.


Myös M-juna-haalarimerkkejä löytyy vielä jokunen kappale, joten jos et ole vielä haalariisi sitä saanut ja jos M-juna oli sinulle todella tärkeä, niin täältä niitä vielä saa!


Eräs suosituimmista kirjoista on nimeltään Kylä risteyksessä - Byn i vägskälet, joka kertoo Kirkonkylän historiasta. Kirja maksaa 24 €. Koska siinä on suomen- ja ruotsinkieliset tekstit vierekkäin, voisi jopa sanoa, että saa kaksi kirjaa yhden hinnalla! Kirjassa on Kirkonkylän asukkaiden omia kertomuksia, haastatteluja, kuvia ja tekstiruutuja sekä arkeologisia löytöjä. Kaiken kaikkiaan kirjana hyvin monipuolinen.


Historiallisten mallien mukaan tehdyt helmet ovat todella pidettyjä. Materiaalina niissä on käytetty lasia, luuta tai metallia eikä hintakaan ole kovin suuri. Yhden helmen saa omakseen vain 0,50 €:lla. Nämä helmet ovat mielestäni todella kauniita.


Museokaupasta saa Museokortilla 10 % alennusta.

Museolla on myös verkkokauppa, josta voi tilata museokaupan tuotteita puhelimitse tai sähköpostilla. Tämä löytyy osoitteesta www.vantaa.fi/kaupunginmuseo.


”Työharjoitteluni ikimuistoisimpia juttuja ovat olleet kaikki tapahtumat, erilaiset asiakkaat sekä se, että eräs päivä museolle tuli Vantaan sanomista eräs toimittaja tekemään juttua tulevista vihkimisistä. Hän kyseli minulta, missä parit voisivat suorittaa vihkitilaisuuden, ja sen jutun mallina toimin minä. Se oli erittäin hauska päivä ja toivon, että samanlaisia päiviä tulisi eteen tulevaisuudessa.

Työharjoittelun jälkeen suuntaan kohti uusia haasteita eli kesätöihin. Museo työharjoittelupaikkana on sellainen, ettei sitä ensiksi tajua, mihin kaikkeen täällä olisi mahdollisuus. Olen nauttinut jokaisesta päivästä ja toivon, että joskus olisin jälleen museossa töissä.”

- Riikka 19 v. -

Suurkiitokset Riikalle hyvin tehdystä työstä, tsemppiä opintoihin ja onnea uusiin haasteisiin!



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Rakkaudella, Red Onion

Vuodesta 1994 asti aika lailla samassa kuosissa säilynyt legendaarinen Red Onion on auki viimeistä päivää lauantaina 11.6.2016. Tämän jälkeen paikka suljetaan kesäksi ja avataan syksyllä perusteellisen remontin jälkeen uudella nimellä Happy Red Onion. 

Vantaan kaupunginmuseo pistäytyi toukokuun lopussa ravintolassa kuvaamassa ja haastattelemassa, jotta ainakin pieni välähdys alkuperäistä tunnelmaa ja siihen liittyvää historiaa ja muistitietoa jäisi talteen museon arkistoon. Myyrmäessä sijaitseva ravintola voidaan lukea kaupunginmuseon valtakunnallisen tallennusvastuun, lähiöelämän, piiriin. Tämän lisäksi paikka kiinnosti myös tulevan rakkausnäyttelymme näkökulmasta, sillä olihan Red Onion saanut viimesyksyisessä Vantaa rakkauden kartalla -verkkokyselyssä useita merkintöjä. Niin kuin kaikki vantaalaiset baarit ja ravintolat, myös ”Redari” on ollut oikein hyvä paikka etsiä rakkautta. 


Ravintolailta Redarissa 1990-luvulla. Kuva Red Onion.
Dokumentointikeikalla (itsekin nuoruusvuosinani 90-luvulla paikassa paljon vierailleena) tuttuuden tunteen herättivät ensimmäiseksi seinille ripustetut peilitaulut, Lite-olutmainokset ja erityisesti looshien päällä roikkuvat Tiffany-lamput. Paikan ensimmäinen ravintolapäällikkö Markku Aaltonen kertoi meille, että lamppujen lasit olivat alun perin oikeaa lasia, ei mitään muovitiffaneita. Kaikki rekvisiitta oli tuotu varta vasten Jenkeistä ja Meksikosta. ”Tää ei oltu feikkikamalla rakennettu”, mikä on varmasti yksi syy siihen, että se on kestänyt näinkin kauan. Toki kokolattiamattoa ei enää ole, ja sohvien päällyksetkin on vaihdettu useampaan kertaan, mutta silti. Nyt alkavassa suuressa remontissa vanhasta jätetään jotakin, mutta muuten uudistetaan kunnolla. ”Teknisesti tää rupes olemaan elinkaarensa päässä. Rakenteet alkoi hajoamaan, niin jotain on pakko tehdä.” Myös ihmisten muuttuneet kulutustottumukset ovat vaikuttaneet muutossuunnitelmiin.
 

Ravintola on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä ja tunnelmansa uskomattoman hyvin viimeiset 22 vuotta. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.

Red Onion perustettiin laman aikana. Se oli iso investointi, joka kuitenkin kannatti. ”Meno oli hallittua kaaosta.” Iltaa pidettiin huonona, jos jäätiin alle 600 asiakkaan. Väkeä tuli Myrtsin ja muiden Länsi-Vantaan lähiöiden lisäksi Nurmijärveltä, Klaukkalasta, Espoon keskuksesta, Kauklahdesta ja Tikkurilastakin. Helsingistä tuli vähän vähemmän, koska ”helsinkiläinen ei osta seutulippua”, ainakaan niin helposti. Koska paikka sai olla 04 asti auki, oli tarjottava ohjelmaa ja viihdettä. Oli rulettia, Black Jack ja kaikki sen ajan tähtiartistit. Alkuaikoina kaksikin esiintyjää saattoi olla buukattuna samalle illalle.  

Laura Voutilaisen keikka Red Onionissa 90-luvulla. Kuva Red Onion.
 
Yhdeksänkymmentäluvun toisella puoliskolla Red Onionin kesäterassi oli Myyrmäen rautatieaseman sillan alla. Sijaintinsa takia lyhyeksi jääneet aurinkotunnit ja Paalutorin paisteessa sijainnut naapuriravintola Pantterin aurinkoterassi jättivät tämän kokeilun vain kolmen kesän mittaiseksi. Kuva Red Onion.

Alkuvuosina ravintolan palkkalistoilla oli 40-50 työntekijää, jotka olivat pääasiassa reilu parikymppisiä nuoria. He muodostivat kiinteän yhteisön. ”Se oli bailaamista aamusta iltaan.” Vapaa-ajalla viihdyttiin yhdessä ja työpaikkaromanssejakin tietysti syntyi.  

Invavessan on kerrottu olleen kiihkeässä käytössä, sekä asiakkailla että henkilökunnalla. ”Siihen sit vaan piti laittaa lukko, et menoa saatiin vähän rauhoitettua.” Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Tällä hetkellä henkilökuntaan kuuluu 12 työntekijää. Pistäytyessämme Red Onionissa dokumentointikeikalla osoittautui, että yhden haastateltavamme jo kaksitoista vuotta kestänyt työsuhde sai alkunsa rakastumisesta:

Itse henkilökohtaisesti oon ollut täällä asiakkaana, kun oon sitten baarimikon tosta ottanut matkaan ja edelleenkin ollaan yhdessä. Mä olin kauppakeskuksessa töissä ja tyttöjen kanssa saatettiin tähän tulla työpäivän päätteeksi. Mä vaan jotenkin iskin silmäni siihen. Mä taisin aikoinaan jollekin kaverille todeta tossa istuskellessa, et toi on muuten mun tuleva mies. Sit me oltiin tyttöjen kanssa täällä juhlimassa ja totta kai tanssilattialla viihdyttiin paljonkin. Sitten menin tohon tiskille ihan vaan pyytämään tuopillisen vettä ja kysäisin häneltä, et oonks mä tästä jotain velkaa. ”Joo, puhelinnumeron.” ”No, anna kynä ja paperii, minäpä annan ne sulle.” Seuraavana aamuna se taisi heti yövuoron jälkeen laittaa viestiä, että soitellaan. Sitä kautta mä päädyin tänne töihinkin.


Eri sukupolvien lähiönuoret ovat vuorollaan harjoitelleet ravintolayöelämää Red Onionissa. ”Aina odotettiin, et täyttää 18 ja pääsee Redariin.” Yhdeksänkymmentäluvulla sopivaan ravintolapukeutumiseen kiinnitettiin ovella huomiota ihan eri tavalla kuin nykyään.  Jos yritti esimerkiksi lenkkareissa, ”katottiin, et onks lenkkarit monttulenkkarit vai citylenkkarit. Pipo päässä ei päässyt sisään.” Ysärinuorten aikoinaan vakiinnuttama lempinimi Redari on vaihtunut nuoremman sukupolven suussa ”Dondoksi”.  


Noin kymmenisen vuotta sitten Red Onion valomainos ravintolan ovensuussa oli pidemmän aikaa osittain rikki. Ehjistä kirjaimista muodostui Dondoa muistuttava sana, joka jäi elämään. Remontin jälkeen nimi muuttuu Happy Red Onioniksi, mutta todennäköisesti vanhat rakkaat kutsumanimet pysyvät jatkossakin käytössä. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Museon rakkausnäyttelyä varten tehdyn karttakyselyn vastauksissa kerrottiin muun muassa baari-iltojen pussailuista. ”Nuorena sinkkuna 90-luvulla Red Onionissa tuli monet suudelmat vaihdettua...” Pussailu ja lemmen etsintä jatkui monesti myös valomerkin jälkeen narikassa, ravintolan edustalla ja juna-aseman laiturilla aamun ensimmäistä junaa odotellessa. 

Olin tulossa Myyrmäen yökerhosta Red Onionista kaverini kanssa. Menimme jututtamaan lähellä olevassa poliisiautossa olevia poliiseja. He antoivat meille kyydin minun luo, matka ei ollut pitkä. Tarkkaan en muista mitä tietoja ja kuka vaihtoi, mutta treffeille päädyin myöhemmin toisen kanssa heistä. Seurustelimme vajaan vuoden.


Tupakkalain uusimisen myötä sauhuttelu siirtyi Red Onionissakin muualta ravintolasta tupakkakoppiin ja ulko-oven edustalle. Dondon tupakkakoppi luokiteltiin Vantaa rakkauden kartalla -nettikyselyssä rakkaudenpaikaksi. Ainakin yksi parisuhde sai alkunsa siellä, kun ravintolariidan päätteeksi tehtiin sovinto ja päätettiin aloittaa virallinen seurustelu. Kuva Vantaan kaupunginmuseo.
Redarista on moni löytänyt niin satunnaista seuraa kuin elämänkumppanin. Alkuaikoina siellä pidettiin muutamia häitäkin, mutta ne eivät vakiintuneet. Häiden jatkoja on sen sijaan ollut monia. On morsiuspareja, jotka ovat varta vasten halunneet päättää juhlansa Redarissa, mistä rakkaus alkoi. Tokihan Red Onionissa on myös riidelty, petetty, erottu ja lähdetty taas uudelle kierrokselle.

Jorausta tanssiorkesterin tahtiin 90-luvulla. Kuva Red Onion.


Kirjoittaja: Anna Kangas, Vantaan kaupunginmuseon amanuenssi

Lisää ravintolarakkaudesta, vantaalaisista rakkauden paikosta ja rakkaudesta ylipäätään: www.rakkaudentiloja.fi