perjantai 14. kesäkuuta 2013

Monipuolista työtä kaivausten ympärillä

Tänään olen käynyt viemässä maanäytteitä kasvijäänneanalyysiin, puunäytteitä lajitunnistukseen ja kiviä ja hiiliä ajoitettaviksi. Samalla hain viime vuosien löytöjä konservoinnista. Jo tämä pieni kierros osoittaa, että arkeologisissa kaivauksissa on kyse paljon muustakin kuin pelkästä kaivamisesta ja löytöjen talteenotosta. Arkeologiset kaivaukset ovat lopulta hyvin monitieteisiä projekteja.

Historiallisen ajan kaivaukset, joita olemme Vantaan kaupunginmuseon kanssa viime aikoina tehneet aika paljon, aloitetaan käymällä läpi historiallinen lähdeaineisto. Tällöin etsitään kohdetta kuvaavia vanhoja karttoja ja maakirjoja sekä mahdollisia muita lähteitä, kuten oikeusasiakirjoja. Ennen kaivausten aloittamista voidaan myös kokeilla erilaisia maahan kajoamattomia menetelmiä. Näistä olemme Vantaalla kokeilleet maatutkaa ja maan magneettisuuden mittaamista. Nämä menetelmät voivat parhaassa tapauksessa paljastaa maan alla piileviä rakenteita ja antaa vinkkejä mistä kannattaa kaivaa.

Ennen Mårtensbyn kaivauksia vuonna 2011 paikalla tehtiin maatutkausta. Kuva Andreas Koivisto.

Itse kaivausten aikana otetaan löytöjen lisäksi talteen erilaisia maa- ja ajoitusnäytteitä. Maanäytteistä etsitään pääosin kasvijäänteitä, mutta onpa niistä paljastunut myös esimerkiksi pienen pieniä kuonapisaroita, jotka kertovat raudanvalmistuksesta näytteenottopaikalla. Samoin maanäytteistä saattaa löytyä pieniä luita, jotka ovat olleet niin pikkuruisia, että ovat menneet kaivauksilla käytetyn seulan läpi. Harvoissa tapauksissa maanäytteistä löytyy jopa hyönteisten jäänteitä. Hyönteisiä tutkii entymologi, joka osaa kertoa olosuhteista, joissa hyönteiset viihtyvät ja sen avulla voidaan rekonstruoida löytöpaikan vanhaa ympäristöä.

Mikroskooppikuva Gubbackan maanäytteestä löydetuistä kasvijäänteistä. Kuva Santeri Vanhanen.

Kaivauksilta löytyneet luut lähtevät osteologin eli luututkijan analysoitaviksi. Hän tunnistaa luut lajilleen. Lisäksi hän etsii luista teurasjälkiä tai merkkejä sairauksista. Luut voivat kertoa myös iästä ja koosta. Lisäksi luissa voi olla jyrsimisen merkkejä, mikä kertoo luiden löytöpaikalla olleen rottia tai muita jyrsijöitä. Luut kertovat muun muassa mitä eläimiä ihmiset ovat pitäneet ja metsästäneet.

Kaivauksilla pitää myös osata mitata. Arkeologien pitää siis hallita vähintään maanmittauksen perusteet, jotta saadaan talletettua löytöjen sijaintitiedot ja kaivausalueiden tarkat sijaintitiedot. Ilman sijaintitietoja löydöt ovat nimittäin arvottomia arkeologeille. On hyvin tärkeää, että löydöt voidaan liittää johonkin tiettyyn ilmiöön tai maakerrokseen. Vain siten ne voivat kertoa paikasta tarinaa. Löydöt pitää myös tunnistaa. Suurin osa kaivausten löydöistä on aikanaan poisheitettyjä tai rikkoutuneita esineitä, joista on jäljellä vain pieni osa alkuperäisestä esineestä. Kaivausten jälkeen menee paljon aikaa, kun selvitetään mistä esineestä oikein on kyse.

Kaivausalueet mitataan yleensä paikalleen takymetrin avulla. Kuva Andreas Koivisto.

Ajoitusmenetelmistä olemme Vantaalla soveltaneet monia erilaisia, eniten kuitenkin radiohiilimenetelmää, joka mittaa hiilen radioaktiivista isotooppia C-14. Tämän lisäksi olemme tehneet jonkin verran termoluminesenssiajoituksia kaivauksilta löytyneistä kivistä. Tässä ajoituksessa voidaan mitata se aika, mikä on kulunut siitä, kun kivi on viimeksi ollut kovassa kuumuudessa. Toisin sanoen esimerkiksi uunissa sijainneet kivet voivat kertoa siitä koska uuni on viimeisen kerran lämmitetty. Kolmas ajoitusmenetelmä, mitä olemme käyttäneet, on dendrokronologinen ajoitus. Siinä puun vuosirenkaita vertailemalla saada tarkka vuosiluku puun kaatamisajankohdasta.


Tästä blogista tuli ehkä hiukan pidempi kuin muut kirjoittamani tekstit. Tämä kertoo vain siitä, kuinka monen eri alan asiantuntijat oikeastaan osallistuvat kaivausten analysointiin ja kuinka monesta pienestä palapelin palasesta menneisyys oikein koostuu. Näistä paloista voi sitten lähteä rakentamaan mahdollisimman monipuolista kuvaa menneisyydestä. Ja palojen kokoaminen ja yhdistäminen se vasta jännää onkin!

Andreas Koivisto

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Göran Bonden ja keskiajan jäljillä

Lillaksen kenttätutkimukset päättyivät toistaiseksi toukokuun lopulla 2013. Kentällä ehdittiin kolmen kesän aikana olla yhteensä neljä kuukautta, joten paikka ehti tulla tutuksi. Siksi olo olikin hiukan haikea, kun jouduin hyvästelemään kyläkumpareen. Haikeutta kuitenkin helpottaa se, että Lillakselta on saatu kokoon huikean hieno tutkimusaineisto. Odotan sormet syyhyten että pääsen tutkimaan sitä tarkemmin ja myös julkaisemaan aineistoa.

Edellisinä vuosina olimme löytäneet pääosin 1500-luvun lopulta 1700-luvulle ajoittuvia rakenteita ja esineitä. Tänä vuonna ylimpänä toivomuslistalla oli, että löytäisimme Lillaksesta jotakin vanhempaa, oikeasti keskiajalle ajoittuvaa. Aiemmilta vuosilta olimme löytäneet yksittäisiä vanhempia löytöjä sekoittuneista kerroksista, joten viitteitä vanhemmasta oli olemassa. Saimme kuitenkin odottaa aina kaivausten viimeiseen viikkoon ennen kuin lopulta saavutimme keskiajan. Ennen sitä olin jo ollut heittämässä pyyhettä kehiin sen asian suhteen.

Göran Bonden avain on paljastumassa maakerroksien alta. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Lopulta löysimme keskiaikaisia rakenteita kahdelta eri kaivausalueelta. Viime vuonna tutkitun 1600-luvun kellarin vierestä tuli esiin vielä vanhempi kellarin osa, jonka päältä löytyi ruotsalainen kolikko 1500-luvun alusta. Loogisesti ajateltuna kellarin pitäisi siis olla kolikkoa vanhempi, eli 1400-luvun lopulta tai 1500-luvun alusta. Tämä on Göran Bonden aikaa, joten todennäköisesti löysimme juuri hänen kellarinsa. Kellarista ei tavattu paljon löytöjä, mutta iso avain saatiin kuitenkin talteen. On kutkuttavaa ajatella, että Göran itse olisi joskus avannut ja lukinnut ovia löydetyllä avaimella.

Kuvassa etualalla laakakiven ympärillä on Lillaksen vanhin uunirakenne. Takana nurkassa on toinen hiukan uudempi uuninpohja. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo. 

Luultavasti vielä kellaria vanhempi rakenne löytyi Lillaksen mäen juurelta, josta tavattiin ainakin neljä tai viisi enemmän tai vähemmän päällekkäistä rakennuksen pohjaa. Käyttövaiheita oli vielä tätäkin enemmän, sillä rakennuksia oli maakerrosten perusteella korjailtu ja paranneltu välissä. Alin löydetty uunin ja rakennuksen pohja saattaa olla hyvinkin vanha, sillä edellinen alueelta löydetty ajoittava löytö oli 1500-luvun lopulta ja se löytyi useita maakerroksia uunin yläpuolelta.

Göran Bonden kellarissa mitataan maan taustasäteilyä, jotta termoluminesenssi-ajoituksen laskutoimitus saadaan tehtyä oikein. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.


Kuten vanhaan uuniin liittyvät maakerrokset, myös muut 1500-lukua vanhemmat kerrokset olivat hyvin vähälöytöisiä. Esineitä tältä ajalta saatiin talteen todella harvakseltaan. Saman asian huomasimme myös tutkiessamme Gubbackan kylätonttia aiemmin. Keskiaika ja siihen liittyvät löydöt näyttävät siis kirjaimellisesti olevan kiven alla. Niiden löytäminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monien erilaisten näytteiden analysointia. Saammekin jäädä odottamaan talveen ennen kuin tutkimamme rakenteiden tarkempi ikä selviää. Rakenteista on otettu näytteeksi palaneita kiviä, joita voidaan ajoittaa termoluminesenssi-menetelmällä sekä hiilinäytteitä, joita ajoitetaan radiohiilianalyysilla. Jännitettävää siis vielä riittää!

Andreas Koivisto