keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kaupunkijuhlakeikkailua

Glam rock bändi Caroline stagella.



Olipa aikamoinen viikko! Vantaan kaupunkipippalot on juhlittu ja rocktutkijoille kertyi paljon keikkahavainnointia ja pari erityisen jännittävää haastatteluakin. Meno on ollut haipakkaa, mutta nyt sopii vetäistä hieman henkeä ja keskittyä hetkeksi jälkitöihin ennen seuraavaa isompaa koitosta eli Louhela Jamia.

Kaupunkijuhlat alkoivat osaltamme lauantaina 12.5., jolloin Myyrmäen Monitoimitila Arkissa konsertoivat Caroline sekä Axl Smith. Olimme paikalla hyvissä ajoin, koska mukanamme oli ensimmäistä kertaa videokamera, jonka olimme saaneet lainaksi Tikkurilan Musiikkikirjastolta ja kameran virittelyssä menikin sitten oma aikansa. Molemmat nimet vetivät omat keikkansa läpi täysillä ja tunteella, vaikka yleisöä ei paikalla ollutkaan kuin nimeksi. Mieleen tuli väkisinkin muutamassa haastattelussa esiin noussut väite siitä, että nykynuorisoa ei niin kiinnosta livemusiikki. Tiedä sitten, mistä kato nyt johtui, mutta paljosta jäi puuttuva yleisö kyllä paitsi. Museotädit nauttivat kuitenkin keikasta havaintoja tehden ja saimme myös haalituksi uusia tärkeitä rokkarihaastatteluja.

Vantaa-päivänä 15.5. kaupunginmuseolla pidettiin tasatunnein eriaiheisia miniluentoja. Oman esitelmäni aiheena oli tietysti tämä Rock´n Vantaa -hanke. Paikalla oli museon väkeä ja muutama muukin. Kiva oli puhua. Tosi mielellään jatkossakin kerron projektimme etenemisestä, eli pyytäkää vain! :)

Helatorstaiaatto 16.5. jää varmasti ainakin tämän rocktutkijan mieleen ikiajoiksi, kun jännitystä piisasi aamuyöhön saakka. Aamupäivällä tapasimme Juhani Merimaan Tavastialla. Jututimme häntä tunnin Ankkarockista, rockmaailmasta ja vantaalaisesta identiteetistä. Oli todella mielenkiintoinen haastattelu, jonka tuotoksena saimme monta uutta näkökulmaa aiheeseen sekä hyviä tarinoita.

Kun ilta alkoi lähestyä, hermostuneisuus kohosi äärilukemiin. Olimme nimittäin menossa Vernissaan kaupunkijuhlien päätösklubille, jossa Ismo Alangon oli määrä esiintyä Ismo ja Ishmaelin yhteisiltamissa. Mietimme pitkään, osallistuisimmeko kyseiseen tapahtumaan ja minkälainen merkitys sillä olisi tämän tallennushankkeen kannalta. Tulimme siihen tulokseen, että keikka olisi hyvä käydä havainnoimassa ja artistia jututtamassa, sillä paikkana Vernissa on vantaalaisessa rockkulttuurissa tärkeä ja mainittu lukuisissa haastatteluissa. Alanko taas kiinnosti suomirockin suurmiehenä. Pari informanttia oli aikaisemmin kertonut mieleenpainuvista Sielun Veljien esiintymisistä ravintola Pormestarissa Velmun klubi-illoissa 80-luvulla. Tavallaan siis herkullinen ajatus vertailla Pormestarin Siekkari-showta tähän täysin akustiseen soolokeikkaan noin 25 vuotta myöhemmin. Aika, artisti ja esitys ovat varmasti muuttuneet, mutta miten on yleisön laita?

Saimme keskiviikkoaamuna kuulla, että Alanko ottaa meidät vastaan ennen keikkaa klo 20.30. Meitä jännitti kamalasti. Etenkin minua, koska täytyy tunnustaa, että fanitin Ismoa kovasti koko 90-luvun ja hänen karismansa ja biisinsä ovat tehneet minuun tosi ison vaikutuksen. Onneksi mukana oli Mari, jonka tiesin suhtautuvan tähän tapaamiseen astetta viileämmin. Haastattelu tapahtui Vernissan Animaatioasemalla. Ismo vaikutti mukavalta tyypiltä ja vastasi asiallisesti kysymyksiimme. Meille varatut viisitoista minuuttia kuluivat nopeasti ja käsieni tärinäkin haihtui kohtalaisen nopeasti. Puhuimme muun muassa Ankkarockista ja Ismon viimeisimmästä esiintymisestä Vernissassa noin 20 vuotta sitten. Ismo kertoi myös omat muistonsa Pormestarin keikoistaan:

"Se oli niin kuin semmonen samanlainen ravintola, kun tuolla maalla soitettiin, että ei ollut lavaa ollenkaan ja niin kuin siinä lattiatasossa vedettiin. Ja jengi istu siin pöydillä ja sit ne jossain vaiheessa riehaantu ja nousi ylös ja sit kukaan ei nähnyt enää mitään. Se oli hyvin tyypillinen siihen aikaan, kun soitettiin paljon semmosissa mestoissa, että ei ollut niin hirveesti semmosia hyviä rokkiklubeja, mis ois kunnon lavat ja systeemit, vaan soitettiin paljon kapakan nurkissa ja jossain lattiatasossa ja sitten jengi ryysii siellä ympärillä ja niin kuin sekoilee siellä bändin seassa lavalla. Jonkunlainen kaaos saatiin yleensä aikaiseksi aina."

Jututimme hieman myös yleisöä ennen kuin pääsimme saliin. Itse keikka oli mieleenpainuva monin tavoin. Ismo, biisit ja lavakarisma purivat, totta kai. Oli kiva, kun ohjelmistossa oli paljon tuttuja 90-luvun alun biisejä. Mutta minua ainakin häiritsivät yleisön humalainen huutelu ja kilpalaulanta artistin kanssa, vaikka meno ei varmasti yhtä villiä ollutkaan kuin 80-luvun Pormestarissa. Järjestäjätaho epäili levottomuuden syyksi konsertin myöhäistä ajankohtaa ja runsaslukuisempaa yleisöä kuin muilla kiertueen akustisilla keikoilla on ollut. No, hyvin Ismo ja muut iltamien esiintyjät silti shownsa vetivät.

Lauantaina 19.5. Koivukylän toritapahtumassa saimme seurata Maarit ja Sami Hurmerinnan keikkaa ja sen jälkeen käytiin tervehtimässä Maaritia ja sovittiin tulevasta haastattelusta. Väkeä Koivukylän kirjaston edessä oli ehkä noin 150. Yleisö oli kirjavaa, pikkulapsista eläkeläisiin. Tunnelma oli yhtä aurinkoinen ja hyväntuulinen kuin päiväkin ja keikasta nauttivat selvästi niin yleisö kuin artistitkin.

Tiedän, että olemme onnekkaita, kun saamme tehdä tätä tutkimusta ja päästä mielenkiintoisiin tapahtumiin ja tapaamisiin. Rocktutkijaelämä ei kuitenkaan aina tunnu pelkältä glamourilta. Tämän kääntöpuolena ovat muun muassa mittavat jälkityöt. Varsinaisten museoamanuenssitehtävieni lisäksi rockhankkeeseen menee paljon iltoja ja viikonloppuja, mikä on taas poissa perheiltämme. Ja onhan se itsellekin tässä iässä jo vähän työlästä valvoa skarppina ja havainnoida aistit terävinä pikkutunneille saakka. Rankkaa on myös se, että ajatukset tahtovat pyöriä tallennushankkeen tiimoilla koko ajan: joko jännittää tuleva tai sitten jälkipuidaan tai suunnitellaan, valveilla tai unissa. Mut on tää silti siistii! :)

Anna

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vaihtelevia fiiliksiä


Kuukausi töitä takana ja sen verran hyvin Anna oli pedannut huhtikuulle hommia, että nyt vasta muistin oman bloginpäivitysvuoroni!

Ensimmäinen kuukausi on siis kulunut vauhdikkaasti ja kaikenlaista on tullut tehtyä ja pohdittua. Ehkä ilmassa on ollut pientä ahdistuksen poikastakin, sillä jo nyt näyttää siltä, että bänditoimintaan liittyvä aineisto ei tule ainakaan loppumaan kesken tästä kaupungista. Nyt täytyisi vain kirkastaa homman ydin ja sitä kautta selkeyttää toimintaamme. Ehkä tällä hetkellä meillä on enemmän kysymyksiä kuin tarkkoja vastauksia...

Kuinka paljon esimerkiksi haastatteluja on syytä tehdä? Haluamme mahdollisimman kattavan kuvan vantaalaisesta bänditoiminnasta eri aikakausilta, mutta kuten jokainen haastatteluja ja litteraatioita tehnyt tietää, ne vievät aivan tuhottomasti aikaa. Oma haasteensa on myös siinä, että haastateltavia pitäisi saada tasaisesti eri puolilta kaupunkia ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin aika iso ja maantieteellisesti jakautunut kaupunki.

Sama koskee paikkoja, joissa bänditoimintaa on harjoitettu. Niitäkin on ollut vaikka minkälaisia. On omakotitalon kellaria ja tyhjennettyä uima-allasta, takamökkiä, vanhaa teollisuushallia, nuorisotilaa ja koulun pommisuojaa. Bänditilat ovat olleet yhtä erilaisia kuin haastattelemamme muusikotkin. Jokaisen kertomus omasta osallistumisestaan bänditouhuihin, soittamisen ja musiikin tekemisen motivaatioista ja vaikuttimista on ollut erilainen. On tietysti löydettävissä yhteisiäkin teemoja. Useassa haastattelussa on korostettu harrastamisen sosiaalista puolta. Bändiä on verrattu perheeseen, niin hyvässä kuin ja pahassa, ja mainittu tiiviin yhdessäolon opettavan vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja. Parhaassa tapauksessa bändiin kuuluminen voi kannatella elämässä eteenpäin, kuten eräs haastateltava asian ilmaisi:

Voin ainaki omalta kohaltani sanoo, että ei mulla pahempia mielenterveysongelmia oo, ku mä oon päässy purkaa sitä angstia ja että ku tässä on ympärillä niin paljo vihasempaaki porukkaa soittelemassa niin tää on ihan hemmetin hyvä keino kanavoida sitä aggressioita tai mitä tahansa, hyviä fiiliksiä tai pahoja fiiliksiä, joka tapauksessa vahvoja fiiliksiä. ...vaik ois kuinka paska päivä tai krapula tai vituttais elämä tai jotain niin aina kun tänne tulee niin, pistää soittimet kasaan ja alkaa soittaa niin kaikki se paska häviää ja lähtee vaan hymyillen pois, et ei tää päivä ollukaan niin tuhoon tuomittu.

Touko-kesäkuusta on tulossa havainnoinnin kannalta kiireinen ajanjakso. Kaupunki vilisee erilaisia rock- ja muita musiikkitapahtumia niin idässä kuin lännessä. Olemme menossa ainakin Myyrmäen Arkkiin katsastamaan Axl Smith Bandiä & Carolinea, Koivukylän toritapahtumaan kuuntelemaan Maarit Hurmerintaa sekä Louhela Jameihin, jossa on odotettavissa klubi-iltoja ja ulkoilmakonsertti Jokiuomanpuistossa. Näitä odotellessa, aurinkoista kevättä! Mari