maanantai 19. helmikuuta 2018

Kaupunginmuseon kokoelmat ja kulttuuriperintökohteet avautuvat yleisölle

Kaupunginmuseon arkisto-, esine-, ja valokuvakokoelmat ovat laajat ja tähän asti niihin on päässyt tutustumaan ainoastaan paikan päällä ajanvarauksella. Tammikuussa julkaisimme yleisöversion kokoelmapolitiikastamme ja kerroimme miten kokoelmamme ovat muodostuneet ja millä perusteilla niitä laajennetaan. Seuraava askeleemme mahdollistaa kokoelmiin tutustumisen kotisohvalta Finna- sivuston kautta.

Armas Lindgrenin suunnitelma Håkansbölen kartanosta 1905, joka ei ikinä toteutunut.

Finna on valtakunnallinen hakupalvelu, joka kokoaa yhteen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot. Vantaan kaupunginmuseon omalle sivulle pääset täältä. Palvelussa voit tutustua esineisiin, kuviin, arkistoaineistoon ja rakennusperintökohteisiin. Uutta materiaalia viedään sivustolle viikottain. Kevään mittaan työn alle pääsee esimerkiksi Håkansbölen kartanon historialliset kuvat, vantaalaiseen teollisuuteen liittyvää aineistoa ja lisää ilmakuvia.

Hakunilan seutua ilmasta 2017,  kuva Antti Yrjönen.



Tällä hetkellä Finnassa on julkaistu materiaaleja seuraavilla teemoilla:

-Risto Vilhusen kokoelma
-Håkansbölen kartanon kokoelma
-Arkeologiset kaivaukset Vantaan seudulla
-Uusia ilmakuvia

Tutustu Kaupunginmuseon Finna-näkymään.

Taiteilija Risto Vilhusen kokoelmaan kuuluva harakka, jolla on aivan erityinen tarina. Kuva Mikaela Ihander.

Vantaan kaupunginmuseon Finna-palvelussa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti, myös kaupallisessa käytössä. Mainoskäyttöön tarvitaan kuvissa olevien henkilöiden lupa. Kuvan yhteydessä on mainittava Vantaan kaupunginmuseo ja kuvaaja (jos tiedossa). Finnassa näytettävät kuvat lisensoidaan Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä. Palvelussa näytettävät kuvat eivät ole painokelpoisia. Lisätietoja kuvien käytöstä saat kuva-arkistosta, kuva-arkisto@vantaa.fi.

Stella Karlsson

tiistai 13. helmikuuta 2018

Hitiksi noussut kotiseutudiasarja tyydytti vantaalaisten nostalgianälän


Vantaa-kuvat kiinnostavat yleisöä. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo. 

















Vantaan kaupunginmuseon uuden näyttelyn #ThrowbackVantaa - Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt esittelee useita 1956 kuvatusta kotiseutudiasarjasta tuttuja  kuvia. Koska saimme näyttelyyn mahtumaan vain pienen osan 1500 Lauri Leppäsen kuvasta, julkaisimme viime viikolla muistoja herättävän diasarjan Flickr-sivuillamme.

Diasarja on ollut kansakoulujen opetuskäytössä ja siksi kuvat ovat monelle vantaalaiselle kouluvuosilta tuttuja. Sarjassa on Lauri Leppäsen ja Viljo Holopaisen valokuvien lisäksi muualta saatua aineistoa. Kotiseutudiasarja sai hyvän vastaanoton: kuvia on viiden päivän aikana käynyt ihastelemassa jo 2500 uteliasta. Vanhat kuvat Vantaasta kiinnostavat siis yleisöä.

Tutustu diasarjaan täällä.


















Lisää valokuvia Vantaasta on nähtävillä näyttelyssämme #ThrowbackVantaa - Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt. Näyttelyn avoinnaoloaikoina museon ensimmäisessä kerroksessa on käytössä kokoelmatietokantaamme Kirstin yleisöpiste. 
  
Kuvia ja tietoa Vantaasta löytyy myös monista mobiilinäyttelyistämme ja -reiteistä, joihin voit tutustua nettisivujemme kautta: http://www.vantaa.fi/vapaa-aika/kulttuuri/vantaan_kaupunginmuseo/nayttelyt


maanantai 29. tammikuuta 2018

Kadonnut keskiaika ja Simonin talon metsästys

Vuonna 2017 Vantaan kaupunginmuseo suoritti arkeologiset kaivaukset Koivuhaassa Simonsbölen oletetun keskiaikaisen kylän länsilaidalla vanhan Mattasin tilan tontilla. Simonsböle mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran mahdollisesti jo vuonna 1417. Varma tieto siitä on vuodelta 1492. Ehkä kylän alkutalon perustaja oli Helsingin pitäjän lautamiehen Pawal Symonsonin (v. 1417) isä, jonka mukaan kylä olisi saanut nimensä Simonsböle eli Simonin kylä (böle nimestä tarkemmin tästä). Mutta missä tarkalleen sijaitsi tämä Simonin kylän ensimmäinen talo?

Simonsbölen Mattasin tonttia tutkittiin vuonna 2017 arkeologisin kaivauksin. Kuva: Riikka Väisänen/Vantaan kaupunginmuseo.

Varhaisin kartta-aineisto Simonsbölestä on vuodelta 1708. Siitä lähtien tiedetään varmasti missä kylä ja sen tonttimaat ovat sijainneet. Asutus paikalla on jatkunut nykypäiviin saakka. Mattasin tontin kaivausten tarkoituksena olikin tutkia, oliko paikalla säilynyt vuosisatojen takaisia maakerroksia, jotka voisivat kertoa alueella aiemmin asuneiden ihmisten elämästä. Sen selvittämiseksi pintamaat kuorittiin kaivinkoneen avulla laajalta alueelta. Pinnan alta paljastui kun paljasuikin alue, joka näytti pelastuneen myöhemmältä rakennustoiminnalta. Tältä alueelta löytyi esineitä, jotka ajoittuivat 1600-luvun lopulta 1800-luvulle. Esineistö kertoi ensimmäisen kartan ajankohdasta.

Simonsbölen kaivauksilta löytyneitä liitupiippujen katkelmia. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Simonin 1400-luvun jäämistöstä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään. Koko Suomea koskeva vanhin kartta-aineisto on yleensä 1600-luvun jälkipuoliskolta ja sitä myöhemmältä ajalta. Keskiaika päättyi 1500-luvun puolivälissä, joten säilyneet kartat ovat yleensä pitkälle yli 100 vuotta keskiajan loppua nuorempia. Ongelmaksi muodostuukin miten oikein paikantaa keskiaika maastosta.

Ote Samuel Broteruksen vuoden 1708 Simonsböleä kuvaavasta kartasta. Kartta: Kansallisarkisto.

Suomessa vanhat kyläpaikat on inventoitu ja merkitty kaavakarttoihin nimenomaan varhaisimman kartta-aineiston pohjalta. Arkeologisia tutkimuksia ei kuitenkaan olla ehditty tehdä hirvittävän monella tällaisella kohteella. Ei siis ole luotettavaa tilastoa, joka kertoisi kuinka usein 1600-1700-lukujen vaihteen kylätontilta löytyy myös sitä vanhempaa asutusta. Näppituntumani kuitenkin on, että 1500-lukua vielä saattaa näiltä tonteilta löytyä, mutta sitä vanhempaa tavaraa löytyy harvoin. Meillä on siis iso ongelma. Miten paikantaa keskiaikaiset kylänpaikat maastosta? Niiden löytäminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Ellei niitä saada merkittyä nykykarttoihin, ei niitä voida suojella ja näin ne pääsevät pahimmassa tapauksessa tuhoutumaan jonkin tulevan rakennushankkeen alta ilman tietoa, että paikalla olisi ikinä mitään vanhaa ollut.

Löytääksemme keskiaikaiset tonttimaat kyläpaikkojen löytämiseksi tarkoitettuja inventointimenetelmiä pitää kehittää. Pelkkien vanhoissa kartoissa näkyvien paikkojen inventoiminen ei vaikuta riittävän. Tukholman läänin keskiaikaista asutusta koskevassa raportissa vuodelta 2010 todetaan tämä sama asia (linkki raporttiin löytyy tästä). Historialliset kartat peilaavat omaa aikaansa eivätkä automaattisesti kerro keskiajan asuinsijoista. Raportin mukaan keskiaikainen asutus sijaitsee usein karttoihin merkittyjen kylien läheisyydessä, mutta eivät tavallisesti osu tonteille merkityille alueille. Raportissa todetaan, että Tukholman ympäristössä keskiaikaisia tonttimaita pitäisi etsiä karttoihin merkittyjen alueiden laidoilta. Tätä voisi varmasti kokeilla myös Suomessa.

Ennen kuin opimme paikantamaan keskiaikaisia tonttimaita paremmin, Simonkin pysyy meiltä piilossa…

Andreas Koivisto

torstai 25. tammikuuta 2018

Kokoelmista kokoelmapolitiikaksi

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikka on julkaistu museon nettisivuilla. Pääset lukemaan sen tästä linkistä. Tässä kirjoituksessa selvitetään, mikä kokoelmapolitiikka on, mitä sillä tehdään, mitä kokoelmissa on ja mitä sinne kerätään. Sanana kokoelmapolitiikka kuulostaa tylsältä, mutta sen tarkoitus on toimia työkaluna ja selkeyttää museon tehtävää ja samalla avata museon toimintaa ja prosesseja.



Museon ensimmäinen kokoelmapolitiikka valmistui vuonna 2004 ensimmäisten museoiden joukossa Suomessa. Kyseinen versio oli tarkoitettu henkilökunnan käyttöön. Uusi kokoelmapolitiikka on kokoelmatiimin yhdessä päivittämä ja sen tarkoitus on toimia työkaluna kokoelmatyössämme ja samalla avata enemmän kokoelmia yleisölle. Kokoelmapolitiikkaan on tiivistetty, mitä kokoelmissamme on ja mitä tallennamme.

Näyttelyt ovat museon näkyvintä toimintaa. Vaikka näyttelyt ja museon muu toiminta pohjautuu kokoelmiin, vain pieni osa niistä pääsee esille. Vantaan kaupunginmuseo on perustettu vuonna 1986, ja museon suhteellisen nuori ikä näkyy myös kokoelmissamme. Ennen museon perustamista kaupungin kulttuuritoimisto oli aloittanut kokoelmien keräämisen keskittyen valokuva- ja koulukokoelmaan. Tämä on pohja museon nykyisille kokoelmille.

  
Valokuvat on yksi esimerkki suurista kokonaisuusista.   
Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Museon kokoelmat muodostuvat esineistä, kuvista, arkistosta, äänitteistä, videoista, lehtileikkeistä, käsikirjastosta ja arkeologista aineistosta. Kokoelmiimme tallennetaan aineistoa, joka liittyy Helsingin pitäjään, Helsingin maalaiskuntaan, Vantaan kauppalaan ja Vantaan kaupunkiin. Tallennamme Vantaalla valmistettua ja historialtaan siihen liittyvää aineistoa. Taustatiedot ovat tärkeitä: tarinan myötä vaatimaton esine saa suuremman merkityksen kuin rahallisesti arvokas esine, jonka käyttäjästä ja käyttöpaikasta emme tiedä mitään. Vantaalainen teollisuus, kodit, kulttuuri ja kunnalliselämä sekä kulttuurimaisema ja rakennuskulttuuri ovat kokoelmiemme painopistealueet.


Vantaalla toimivan Sokevan tuotantoa tallennettiin museon kokoelmiin vuonna 2017.  
Kuva Stella Karlsson, VKM.

 Yleinen oletus on, että museot tallentavat vain vanhaa. Nykydokumentointi, tämän hetken ilmiöt ja asiat, kuuluvat myös tallennettaviin kohteisiin. Vantaan kaupunginmuseo on aktiivisesti mukana museoiden valtakunnallisessa tallennus- ja kokoelmayhteistyössä (TAKO). Museot ovat tietoisia, että samanlaista aineistoa on tallennettu ympäri Suomea ja yhteistyöllä on tarkoitus estää kokoelmien päällekkäisyyksiä ja kehittää nykydokumentointia. Vantaan kaupunginmuseon valtakunnalliset tallennusvastuualueet ovat olleet lähiö, lähiöasuminen, ostoskeskittymät ja nuorisobänditoiminta. Viimeaikaiset dokumentoinnit ovat käsittäneet mm. lapsiperheiden arjen haasteita sekä Martinlaakson ostarin jäähyväisiä. 

Museo osallistui Arjen haasteet-hankkeeseen dokumentoimalla lapsiperheiden arkea. 
Kuva Antti Yrjönen, VKM. 

Kokoelmissamme on noin 26 000 esinettä, 127 000 kuvaa, 75 hyllymetriä arkistoaineistoa, 500 äänite- ja kuvatallennetta, 4000 teosta käsikirjastossa ja 11 200 arkeologista löytöä. Arkeologisen kokoelman omistaa Museovirasto, mutta ne säilytetään kaupunginmuseon kokoelmatiloissa. Kokoelmat vaativat oikeinlaiset olosuhteet säilyäkseen tuleville sukupolville. Tärkeä osa kokoelmatyötä on luettelointi ja tallentaminen tietokantaan, jotta tiedämme mitä kokoelmissamme on ja missä ne sijaitsevat. Valtakunnallisen Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen hakupalvelun Finnan (www.finna.fi)  kautta pääsee kurkistamaan osaan kokoelmistamme. Aineiston määrä täydentyy jatkuvasti. 

Kuva Antti Yrjönen, VKM.  

Totuus on, että tunnemme kokoelmistamme vain osan: moni vastaanotettu laatikko ja niiden sisältö ovat edelleen läpikäymättä. Sama haaste on monessa muussakin museossa. Tarkoitus olisi aloittaa lähitulevaisuudessa inventointiprojekti, jonka jälkeen tiedämme mitä kokoelmissamme on, mitä sieltä puuttuu ja mitä tulisi poistaa. Valtakunnallisen tallennusvastuualueen myötä emme tallenna kaikkea ja olemme opetelleet sanomaan ei: museot eivät ole kaatopaikkoja, jotka vastaanottavat kaiken sinne tarjottavan. Tämän myötä tulemme päivittämään uudelleen kokoelmapolitiikkaamme.

 Håkansbölen kartanon kokoelma on laajin kokonaisuus museon kokoelmissa. 
Kuva Matti Huuhka/Museokuva, VKM.

Tutustu kokoelmapolitiikkaamme ja kerro, mitä meidän tulevaisuudessa tulisi tallettaa! Mitä tästä päivästä tulisi tallettaa tuleville sukupolville? Pitäisikö kokoelmissamme olla esimerkiksi Ikean pöytä? Otamme mielellämme ideoita vastaan.

Kirjoittaja: Intendentti Annamari Juvonen-Eskola, joka vastaa kokoelmapolitiikan kehittämisestä ja toteuttamisesta yhdessä kokoelmatiimin kanssa

torstai 21. joulukuuta 2017

#Vantaa686

Kuluvan vuoden aikana on vietetty näyttävästi Suomi 100 juhlavuotta ympäri maatamme. No, nämähän ovat vain numeroita. Oikeasti Suomi on paljon tuota vanhempi paikka. Näin on moni kommentoinut ja itsekin arkeologina tykkään tarkastella asioita pidemmällä perspektiivillä.

Mutta ovat numerot ja vuosiluvutkin aika hauskoja! Niiden avulla voi esimerkiksi verrata onko Espoo, Helsinki vai Vantaa vanhempi. Näin tehtäessä Vantaahan vie kirkkaasti voiton. Espoon vanhin maininta on vasta vuodelta 1431 ja Helsinkikin on kaupunkina aivan untuvikko, perustettu vasta 1550 kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä. Ja silloinkin koko kaupunki irrotettiin Helsingin pitäjästä, nykyisestä Vantaasta. Vantaalla ollaan helsinkiläisten isosisaruksia!

Ote Tapio Salmisen kirjasta "Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika" sivulta 155, jossa kerrotaan Vantaan vanhimman kirjallisen maininnan olevan vuodelta 1331. Kuva: Antti Yrjönen/Vantaan kaupunginmuseo.

Vuosilukuja tarkasteltaessa Vantaa on siis selkeästi pääkaupunkiseudun vanhin paikka. Vantaan perustamisvuoteen liittyen ollaankin tämän vuoden aikana kuultu, että Suomen viettäessä 100-vuotis juhliaan, Vantaan vastaava luku on 666. Tunnettu myös pedon lukuna. Nyt joudun kuitenkin tuottamaan monelle pedon luvun ystävälle pettymyksen.

Luku 666 perustuu vanhaan tietoon, jonka mukaan Vantaa mainitaan ensimmäistä kertaa historiallisissa lähteissä vuonna 1351. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä Tapio Salmisen kirjoittamassa Vantaan keskiaikateoksessa kävi nimittäin ilmi, että Vantaa mainitaankin ensimmäistä kertaa vuonna 1331. Tämän mukaan pedon vuotta vietettiin Vantaalla jo vuonna 1997. Silloin vaan ei kukaan tiennyt asiasta mitään. Näin ollen Vantaalla hypättiin siis pedon vuoden yli.

Sillä voidaan kuitenkin ylpeillä, että ollaan muita pääkaupunkiseudun paikkakuntia vielä 20 vuotta luultua vanhempia! Vantaa täytti tänä vuonna peräti 686 vuotta ja Espootakin ollaan nyt tasan 100 vuotta vanhempia!

Andreas Koivisto

tiistai 24. lokakuuta 2017

Yliopistoyhteistyötä kulttuuriympäristön parissa

Vantaan kaupunginmuseon kulttuuriympäristötiimi tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston uuden monitieteisen Urban Studies & Planning opiskeluohjelman kanssa. Ensimmäiset opiskelijat aloittivat opinnot tämän kansainvälisen ohjelman parissa tänä syksynä. Opintojen aluksi opiskelijat viettivät tiiviin aloitusviikon, joka sisälsi luentoja, ekskursioita ja yhdessä majoittumista. Näin opiskelijaryhmään saatiin heti luotua hyvä ryhmähenki. Museon arkeologi Andreas Koivisto ja rakennustutkija Susanna Paavola oltiin kutsuttu paikalle pitämään luentoja Vantaan kaupungin kehityksestä.

Susanna Paavola esitelmöi Espoon kartanossa Vantaan kehityksestä. Kuva: Salla Jokela/HY.

Ensimmäiset päivät opiskelijat saivat kulkea bussilla ja tutustua Espooseen. Espoon bussikierros päättyi Espoon kartanossa järjestettävään puutarhakierrokseen ja esitelmiin. Ohjelma tosin pääsi alkamaan hiukan aikataulusta myöhässä, sillä bussi ei ollut loppujen lopuksi mahtunutkaan ajamaan suunniteltua vanhaa kapeaa tietä, vaan joutui peruuttamaan takaisin isolle tielle muutaman kilometrin verran. Ison bussin peruuttaminen ei ollut niin nopeaa, mutta pieni seikkailu tapaus kuitenkin oli. Opiskelijoiden saavuttua paikalle ja kierrettyä kartanon puutarhan, Andreas piti esitelmän vantaan historiasta kivikaudesta keskiaikaan ja Susanna jatkoi siitä, miten kaupunkikehitys näkyy Vantaan rakennetussa ympäristöstä, aina vanhimmasta rakennuksestamme 1970-luvulle asti.

Andreas Koivisto kertoo Urban Studies & Planning ohjelman opiskelijoille Lillaksen keskiaikaisesta kylätontista. Kuva: US&P/HY.

Espoon kartanossa pidetyt esitelmät toimivat pohjustuksena seuraavien päivien pyöräretkelle, joka kulki parin seuraavan päivän aikana lähes koko Vantaan läpi. Ruokailtuaan entisessä Vantaankosken ruotsinkielisessä kansakoulussa (nyk. ravintola Kuninkaankartano), opiskelijat pääsivät Susannan johdolla tutustumaan 200-vuotiaaseen Övre Nybackaan. Övre Nybackasta suunnattiin sitten Andreaksen johdolla katsomaan naapurissa olevan Lillaksen keskiaikaista kylätonttia. Siellä kaupunginmuseo oli suorittanut arkeologisia kaivauksia ja sinne oli juuri pystytetty paikasta kertovat infokyltit.

Muutama viikko pyöräretken jälkeen, opiskelijoiden aloitettua jo luennot, Andreas kävi puhumassa heille siitä miten muinaisjäännökset näkyvät kaupunkikuvassa ja miten niitä voi siellä hyödyntää. Luennon oli määrä antaa opiskelijoille inspiraatiota luoda kartalle oma pyörä- tai kävelyreitti Vantaalaisessa kulttuuriympäristössä. Opiskelijat jaettiin ryhmiin ja he loivat useita hienoja kierroksia QGIS-ohjelmaa hyväksi käyttäen.

Urban Studies & Planning ohjelman opiskelijoiden tekemä pyöäilyreitti Vantaan historiaan ja kulttuurimaisemaan.

Yliopistoyhteistyö on ollut museolle hieno asia. Yhteistyön ja siitä saadun positiivisen palautteen kautta toivomme museolla, että tietoisuus kulttuuriympäristön moninaisista ominaisuuksista kasvaa jo paljon ennen kuin asiat ilmenevät virallisissa maankäyttöön liittyvissä lausuntopyynnöissä. Urban Studies & Planning kurssin opiskelijat toimivat mahdollisesti tulevaisuudessa kaupunkisuunnittelijoina ja on hienoa, jos heitä ohjaa työssään pehmeät arvot ja myös kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulma.


Andreas Koivisto & Susanna Paavola

torstai 31. elokuuta 2017

Arkeologin suhde kiviin

Pidän paljon yleisöluentoja. Aika usein ihmiset tuovat niihin näytille mielenkiintoisina pitämiään kiviä, joita ovat löytäneet erilaisista paikoista. Suurin osa minulle näytetyistä kivistä on luonnollisia, vaikkakin usein jännittävän ja erikoisen muotoisia. Kiviä esittävillä henkilöillä kohdistuu kuitenkin yleensä suuret odotukset kiviin ja on aina yhtä vaikea sanoa heille, että juuri heidän kivensä eivät kelpaa museon kokoelmiin. Kerran kävi niin, että minulle kiveä esittänyt henkilö tuli myöhemmin museolle ja halusi näyttää kiveä uudelleen asiantuntijalle. Hänen harmikseen asiantuntija sattui tässä tapauksessa taas olemaan minä. Kun henkilöä oltiin museon avoinnapidosta ohjaamassa minun luokseni, hän totesikin: ”Olen jo näyttänyt kiveä hänelle, ei häntä kiinnosta!”

Mutta kyllä tasaisin väliajoin löytyy ihan oikeasti arkeologiakin kiinnostavia kiviä. Viime keväällä metallinilmaisinharrastaja löysi esimerkiksi kivikirveen ennestään tuntemattomalta arkeologiselta kohteelta. Kohteella on siis saattanut sijaita kivikautinen asuinpaikka. Sama henkilö oli toisesta paikasta löytänyt myös vanhan myllynkiven. Nämä kivet kiinnostivat!

Tällä viikolla minulle soitti vanhempi rouvashenkilö, jolla oli nurkissaan vanhoja kiviä ja halusi minun tulla katselemaan niitä. Kivet olivat kuulemma peräisin vuonna 1987 valmistuneen kauppakeskus Isomyyrin rakennustöitä edeltäviltä arkeologisilta kaivauksilta. Rouva kertoi, että hänen miehensä oli hakenut kivet kaivauksilta ja tuonut ne kotiin. Nyt ne olivat vain tiellä. Koira kuulemma sinne kaivausalueelle oli juossut, ei mies muuten olisi sinne mennyt sekoittamaan paikkoja.

Arkeologi ja 1980-luvulla arkeologisilta kaivauksilta pois viety kivi. Kuva: Antti Yrjönen / VKM

Lähdin siis katsomaan kiviä ja niitä tosiaan oli kerrostalohuoneistossa aika moinen kasa. Yksi kivistä erottui joukosta. Se oli veden hioma sileäpintainen kivi, jollaisia esiintyy kivikautisissa punamultahaudoissa vainajien pään kohdalla. Mies olikin kertonut rouvalleen, että juuri tämä kivi oli ollut muinaisen heimopäällikön haudassa. Kelpuutin tämän kiven mukaani takaisin museolle, mutta loput kivet näyttivät tässäkin tapauksessa olevan luonnollisia. Pettyneenä rouva totesi, että tuonko ainoastaan otat. Hän olisi mielellään nähnyt, että olisin auttanut häntä kantamalla loputkin kivet ulos huoneistosta. Pysyin kuitenkin kovana ja kelpuutin vain tämän yhden ja ainoan...

Arkeologin suhde kiviin on siis monisäikeinen. Mutta kyllä kiinnostusta löytyy, kunhan se oikea vaan osuu kohdalle!

Andreas Koivisto